maanantai 15. helmikuuta 2016

Synkooppi ry:n kevätkokous

Synkooppi ry:n sääntömääräinen kevätkokous järjestetään perjantaina 19.2.2016 klo 10 Uuden ylioppilastalon Utopiassa (Mannerheimintie 5 A, 5. krs).

Synkooppi ry ajaa musiikkitiedettä opiskelevien etuja Helsingin yliopistossa. Järjestö harjoittaa edunvalvontaa, luo ja ylläpitää kontakteja työelämään, järjestää jäsenilleen eksursioita, opintomatkoja ja juhlia. Synkooppiin kuuluminen on vapaaehtoista ja maksutonta, ja sen jäseneksi voi liittyä kuka tahansa perus- tai jatkotutkintoa suorittava musiikkitieteen pää- tai sivuaineopiskelija. 

Yhdistyksemme sääntöjen mukaisesti kokoonnumme koko jäsenistömme voimin kahdesti vuodessa. Sinä, hyvä synkooppilainen, oletkin siis kutsuttu sääntömääräiseen kevätkokoukseen perjantaina 19.2.2016 klo 10 Uuden ylioppilastalon Utopia-salissa (Mannerheimintie 5 A, 5. krs). Kevätkokous ei siis ole vain ainejärjestön hallituksen, vaan koko jäsenistön kokous.

Kokouksessa kurkistetaan vielä kerran vuoteen 2015 tarkastelemalla edellisen kauden toimintaa. Kokouksessa hyväksytään sekä edellisen kauden toimintakertomus ja tilinpäätös että kuluvan kauden toimintasuunnitelma ja talousarvio. (Jos et tiedä mikä on toimintakertomus tai talousarvio, ei haittaa, se selviää paikan päällä!)

Tule vaikuttamaan yhdistyksemme toimintaan sekä tutustumaan muihin ainejärjestösi jäseniin ja kokouskäytänöihin!


       Kokouksessa käsiteltävät asiat:

1. Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa.
2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
3. Esitetään toimintakertomus, tilit ja tilintarkastajien lausunto.
4. Päätetään tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä edellisen vuoden hallitukselle.
5. Käsitellään tulo- ja menoarviot sekä toimintasuunnitelma.
6. Käsitellään muut esille tulevat asiat.

Yhdistyksen säännöt esillä täällä.


Tervetuloa!

Ystävällisin terveisin,
Leo Niemi
puheenjohtaja, Synkooppi ry