tiistai 26. maaliskuuta 2013

Opus 110


Synkoopin iloinen kevätnumero on ilmestynyt!

Synkooppi-lehti uppoutuu keltaisen kevätnumeronsa myötä musamakujen maailmaan, kun "Levylautasella" esitellään opiskelijoiden lempilevyjä muiden ruotimina. Mukana myös pianisti Esa Ylösen sekä musiikin monitoimimies Miikka Kallion haastattelut sekä totutun napakoita arvioita konserteista (mm. Musica Nova) sekä levyistä.

Vanhan kunnon printtilehti lienee jo kolahtanut sen tilanneiden postiluukuista. Muut lukijat löytävät verkkojulkaisun täältä. Mikäli kiinnostuit tilaamisesta (ja täten upean lehtemme tärkeästä tukemisesta), löydät tilausohjeet lehden sivuilta.

Muista, että uudet innokkaat tekijät aina toki tervetulleita mukaan. Kirjoittamaan, kuvittamaan, valokuvaamaan, markkinoimaan - pestejä piisaa. Tehdään yhdessä Synkoopista entistä upeampi! Kiinnostuneet voivat ottaa suoraan yhteyttä päätoimittajaan osoitteessa
tatu.tamminen[at]helsinki.fi

Elämyksellisiä lukuhetkiä!

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Akateeminen torstaiklubi: Porukalla katsomaan improryhmä Kolinaa

Nyt kun kaikki Putoukset sun muut ovat olleet ja menneet, niin voitaisiin mennä ihan paikan päälle katsomaan tasokasta improa torstaina 28.3.

Etkot klo 18 alkaen Pengerkadulla ja tästä sitten kahdeksan aikoihin lähdetään yhdessä Cubaan katsomaan Kolinan keikkaa. Show alkaa klo 21 ja lippu maksaa 5 €.

Tarkemmat tiedot etkopaikan sijainnista ja muusta saa Otso Björklundilta. (puh. 0445151006).

Lisätietoa Kolinasta

FACEBOOK

torstai 21. maaliskuuta 2013

Namaste!

Sahramintuoksuinen ja sapelinviuhuinen tervehdys taannoisilta Humansticumin Bollywood-sitseiltä, joilla Synkooppi edusti harvinaisen monilukuisena! Alina täyttyi itämaan kaunottarista ja karskeista turbaaniveikoista, ja viintä sekä juomalauluja piisasi. Synkooppi piti tapansa mukaan huolen mallikkaasti improvisoidusta stemmalaulupuolesta, josta yllätykseksemme ja innoitukseksemme sateli jopa kehuja! Myös vanhaa kunnon Finlandiaa viriteltiin Uuden ylioppilastalon portaikossa teemaan sopivaan itämaissävytteiseen asteikkoon, mutta h-hetkeä esitykselle ei harmiksemme ikinä saapunut (vielä).

Jos kyseiset sitsit jäivät väliin ja se ketuttaa ihan vietävästi, ei hätää lain! Kevät on varsinaista sitsitykityksen aikaa, ja ystäväainejärjestöillämme on ainakin tiedossa jos jonkinteemaista pöytäjuhlakivaa:

Eidoksen pyjamasitsit ti 26.3. // FACEBOOK

Katharsiksen Midnight in Paris to 28.3. // FACEBOOK

Kannattaa myös merkata kalenteriin taiteiden tutkijoiden yhteiset TaiTu-sitsit 26.4. - tarkempaa infoa luvassa!



lauantai 9. maaliskuuta 2013

Taitun ja Putkinotkon lähtö Näpit irti opintotuesta -mielenosoitukseen!



Nyt on aika Taiteiden tutkijoidenkin lähteä barrikadeille, sillä opintotuki on jälleen vaarassa. Keskiviikkona 20.3 ainaiseen opintotuen kiristämiseen kyllästyneet opiskelijat marssivat yhdessä Senaatintorilta Eduskuntatalolle vaatimaan vastauksia. Pue siis päällesi opiskelijahaalari, yo-lakki, Eidos-huivi tms. opiskelija-asuste, ja liity kapinahenkiseen joukkoomme!

Klo 11.30 keräännymme Humanistiklusterille, Utopiaan askartelemaan yhdessä banderolleja mielenosoitusta varten.

Klo 12.40 yhteislähtö mielenosoitukseen Uuden ylioppilastalon edestä, josta siirrymme yhdessä Senaatintorille.

Facebook event

torstai 7. maaliskuuta 2013

Akateeminen keskiviikkoklubi: Orienttia etsimässä

Akateeminen keskiviikkoklubi lähtee matkalle orienttiin 13. maaliskuuta!

Shishat piippuun, turbaanit päähän ja eksoottiset makuelämykset koristamaan pöytää. Tule mukaan etsimään ja kokemaan mielikuvien itä!

Pidetään ilta orientalismin hengessä musiikin, videoiden ja asenteen siivittämänä. Herkkujen puolella nyyttärimeininki, joten jos kaappeihin on jäänyt idän tuliaisia, nyt on aika ottaa ne mukaanne. Mikäli miestä vahvemmat maistuvat, otattehan myös omat curryshotit, Tsingtaot ja saket nautittavaksi.

Orientin etsiminen alkaa klo 19 Pohjois-Haagasta osoitteesta Ohjaajantie 8 A 10. Jos etsinnät pitkittyvät kovasti kerrostalon hiljaisuusaikojen puolelle, voimme jatkaa esimerkiksi Bar Bhangraan, jonne pääsee yhdellä bussilla Haagasta. Alaovi on auki kahdeksaan asti, minkä jälkeen voi
soittaa numeroon 0505581372 niin ovi tullaan avaamaan.

Löydä tapahtuma Facebookista


sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Taitu-haalarimerkin suunnittelukilpailu!

Hei taiteentutkijat!

On tullut aika näyttää, keitä me olemme.

Näin pyörähtää käyntiin TaiTu-haalarimerkin suunnittelu/piirrustuskilpailu!

Haluatko sinä jättää jälkesi historiaan ja kanssaopiskelijoihisi? Suunnittele siis haalarimerkki, joka kuvastaa meitä taiteentutkijoita!

Merkissä on mahdollista käyttää yhdeksän eri väristä lankaa ja kokoluokaltaan sen tulisi olla 3'', eli esimerkiksi 7x9 cm (suorakulmio) tai 8 cm halkaisija (ympyrä). Tarkempaa tietoa tästä. Luomusten teemana tulisi siis olla TaiTu (kyseinen teksti olisi hyvä sisälllyttää merkkiehdotukseen).

Kilpailuun osallistuvat merkkiehdotukset ja kysymykset lähetetään osoitteeseen jane.karna[at]helsinki.fi.

Viimeinen osallistumispäivä on sunnuntai 10.3. Sen jälkeen järjestetään äänestys. Kilpailun voittaja saa palkinnoksi ilmaiset sitsit (TaiTu-sitsit 26.4.) sekä suunnittelemansa haalarimerkin.

Upouusi merkki tulee myyntiin sitseillä 26.4. !